MUSEON FILMIKOKOELMAT![]() Kaivosmuseon filmikokoelmassa on noin 350 kappaletta tallenteita. Suuri osa kokoelmasta käsittää museon videoituja haastatteluja, mutta joukossa on myös arvokasta historiallista materiaalia, joihin useimpiin Kaivosmuseolla on esitysoikeudet. Tällaisia ovat mm.: - OUTOKUMPU 1933 (Aho & Soldanin tuottama filmi esittelee Outokummun kaivosta) - OUTOKUMPU 1939 (Outokumpuja ja kaivosyhdyskuntaa esittelevä dokumentti) - KAIVOKSEN KATVEESSA (Kuusjärven kunnan 100-vuotisjuhliin tilaustyönä valmistunut elokuva vuodelta. Valmistusvuosi 1964) - OUTOKUMPU-KULTAKUMPU. Vuonna 1950 valmistunut dokumentti Outokummun kaivoksesta ja siitä, miten kaivoksen tuotteita jalostetaan - PORAUSKILPAILUT 1957. Outokumpu-yhtiön omaa tuotantoa oleva värifilmi Outokummussa käydyistä porauskilpailuista Kaivosmuseon filmimateriaali on hyvin erilaisissa formaateissa: kaitafilmejä, 16 ja 32 millisiä, VHS- ja DV-formaateissa jne. Muutama elokuva on talletettu Suomen elokuva-arkistoon (SEA) Helsinkiin. Kaivosmuseon on järjestänyt 2000-luvulla muutaman kerran yleisölle tarkoitettuja filmiesityksiä. ![]() FILMIMATERIAALIN KÄYTTÖ
Kaivosmuseon on pyrkinyt tekemään hallussaan olevasta filmimateriaalista käyttöoikeussopimukset filmien tekijöiden tai tekijänoikeuksien haltijoiden kanssa. Sopimuksien mukaan Kaivosmuseolla ei ole oikeutta antaa näitä filmejä ulkopuolisten käyttöön. Sen sijaan filmien katselu tutkimustarkoituksessa on sallittua. Filmiesityksiä voi myös tilata Kaivosmuseolta. Esitysten hinnoittelusta sovitaan tapauskohtaisesti. |

