MUSEOKAUPPA






Museokauppa avoinna kesäkautena 31.8.2010 saakka Vanhan Kaivoksen infopisteessä joka päivä kello 11 - 19, Kummunkatu 21:ssä.

Museokauppa avoinna talvikautena 1.11.2010 - 31.5.2011 arkisin ma-pe kello 9 - 15 Malmitalossa, Kaivosmiehenpolku 2:ssa.

Postikortti. Karbidilamppu. 1 €

Karbidilamput olivat Outokummun kaivoksella maan alla valonlähteenä aina 1950-luvun alkuun saakka. Tuolloin karbilamput korvattiin kypäriin kiinnitetyillä akkulampuilla.

Karbidilamput pitivät sisällään karbidikiveä ja vettä, joiden yhtyminen poltettaessa tuotti valaisevaa asetyleenikaasua.

Postikortti. Outokummun kaivos 1940-luvun lopulla. 0,20 €

Postikortissa olevaa rakennuskokonaisuutta kutsutaan tänä päivänä Vanhaksi kaivokseksi. Sen tuotantolaitokset valmistuivat 1920-luvun lopulla, ja malminkäsittely niissä loppui vuonna 1954.

Outokumpu - kaupunki? -dokumentti, 9 €

Vuonna 2004 valmistunut dokumentti kertoo Outokummusta pohtien paikkakuntaa ennen kaikkea kaupunki -käsitteen kautta. Dokumentin avulla katsoja saa kuitenkin myös hyvän katsauksen entisen kaivospaikkakunnan 2000-luvun alun henkisestä tilasta.

Postikortti. Korttipeliä. 1 €

Korttipeliä Outokummun kaivosyhdyskunnassa 1930-luvulla.

Postikortti. Makkaranlämmitystä. 1 €

Postikortin kuvassa kaivosmies Rauno Ikonen lämmittämässä makkaraa niin, että ruokalan pistorasiasta on otettu plus- ja miinusnavoista piuhat makkaraan. Se paistui muutamassa sekunnissa, mutta sen maku oli kuulemma kitkerän ja palaneen makuista. Ikonen työtovereineen ei kuitenkaan käyttänyt tätä menetelmää makkaranlämmittämiseen säännöllisesti.

Kuva on vuodelta 1983 Keretin kaivokselta.

Kaivoksesta kaupungiksi -historiateos. 40 €

Kaivosmuseon uutuusjulkaisu Kaivoksesta kaupungiksi- historiateos. Kirjassa on runsaasti kuvamateriaalia sekä lyhyitä kaivoksen ja Outokummun historiaan liittyviä artikkeleita.

Postikortti. Malmiveturi Keretissä. 1 €

Outokummun kaivoksessa maanalaista kaivosrataa rakennettiin vuosien saatossa useita kymmeniä kilometreja.

Kuvassa Paavo Penttinen veturin ohjaimissa Keretin kaivoksessa 1960-ja 1970-lukujen taitteessa.

Jalokiviopas, 4 €

Kivinäyte, 3 €

Rikkikiisu

Juliste. Outokummun kaivosyhdyskuntaa. 4 €

A3-kokoinen juliste, jossa näkyy Outokummun kaivosyhdyskuntaa 1940-luvun puolivälistä. Karttaan on piirretty myös alue, jossa malmi sijaitsi yhdyskunnan alueella. Julisteessa esiintyvät myös mm. kaikki yhdyskunnan 1940-luvun puolivälin rakennukset.

Juliste Vanhasta Kaivoksesta, 2 €

Kuvan on alun perin piirtänyt M.K. Palmunen vuonna 1932.

A Poster of Old Mine, 2 €
Poster is originally drawn by M.K. Palmunen in 1932.

Kairansydän, 1 €

Maan uumenista saatuja kivinäytteitä, kairasydämiä.

Paidat, 20 €

T-paitoja, joihin on käsin painettu Vanhan kaivoksen silhuetti.

Kuvan on suunnitellut Hanna Hirvonen ja ne on painettu paitoihin käsityönä.

Paidat, 20€

Hanna Hirvosen suunnittelemia ja käsin valmistamia kaivosaiheisia t-paitoja.

Postikortti. Kaivoksen korjauspajan viilausporukka. 1 €

Kuvassa Outokummun kaivoksen korjaamon työmiehiä. Kaivos tarvitsi suuren joukon miehiä varsinaisen tuotannon lisäksi huolto- ja korjaustöihin.

Kuva on 1930-luvulta

Kivinäyte, 3 €

Kromidiopsidi

Outokumpulaisuus - Kaivoskaupungin historiaa

Vuonna 2000 valmistunut historiateos Outokummusta. Kirjoittajina Ismo Björn, Matti Pennanen ja Liisa Immonen.

A History of Outokumpu, 30 €

The book tells about the history of Outokumpu company from 1910 to 1985.

Kirja kertoo Outokumpu Oyj:n historiaa vuosilta 1910-1985. Kirja on englanninkielinen.

Outokumpu 1910-1985, 30 €

Teos kertoo Outokumpu Oy:n historiaa, mutta se antaa hyvän kuvan myös siitä, miten syrjäiseen Kuusjärven pitäjään noussut kuparikaivos oli pitkään Outokumpu -yhtiön taloudellinen selkäranka.

Juliste. Outokummun malmio. 4 €

Julisteessa näkyvät Outokummun malmio, Outokummun alueen yleinen geologia sekä kolmen pystykuilun sijainnit. Juliste on vajaa A3:n kokoinen.

Postikortti. Lastauskone. 0,20 €

Kuvassa Outokummun kaivoksen ensimmäinen lastauskone. Ne liikkuivat kiskoja pitkin, eli räjäytetyn kivikasan luokse täytyi rakentaa aina pätkä kiskotusta. Kuvan lastauskone heitti kauhallisen kiviä takana olevaan malmivaunuun.

Kassi, 25 €

Hanna Hirvosen suunnittelema ja käsin valmistama ostoskassi.

Kassissa kuvana Vanhan kaivoksen silhuetti.

Postikortti. Tunnelin seinämän porausta. 0,20 €

Kuvassa kaksi kaivosmiestä poraa tunnelin seinämään reikiä, jotta niihin voitiin laittaa dynamiittiä räjähdysaineeksi ja saada malmi irti kalliosta.

Postikortti. Kaivoksen korjauspajalla. 1 €

Postikortin kuvassa Kasper Vaakanainen on Outokummun kaivoksen korjauspajalla 1920- ja 1930-lukujen taitteessa.

Tiedon liekki - A Flash of knowledge, 12 €

Teos kertoo Outokumpu Oyj:n historiaa painottuen kuitenkin yhtiön historiassa mullistavan liekkisulatusmenetelmän kehittämiseen metallien sulatusprosessissa.

The book is about history of Outokumpu company generally and tells about the development of melting procedures and processes of metal.

Postikortti. Malmikiven porausta. 0,20 €

Kuvan kaivosmies poraamassa malmikiveä, joka räjäytettiin pienempiin osiin. Näin se mahtui putoamaan kuvassa näkyvän säleikön läpi alas malmisäiliöön.

Kuvan porakonetta on kutsuttu häräksi, koska siinä on sarvia muistuttavat käsikahvat.

Kivipuu, 12€

Anna-Maija Taivaisen valmistamia kivipuita. Kivimateriaalina maailmalla harvinaista kromidiopsidia.

Kassi, 25 €

Hanna Hirvosen suunnittelema ja käsin valmistama ostoskassi.

Kassin kuviona on Vanhan kaivoksen silhuetti.

Juliste 4 €

1950-luvulla käytetty työturvallisuusjuliste Outokummun kaivokselta

Postikortti. Porari 1940-luvulta. 0,20 €

Porari Outokummun kaivoksella 1940-luvulla. Reikiä tunneleiden seiniin porattiin siksi, että niihin voitiin laittaa räjähdysainetta, jolloin malminlouhinta kävi mahdolliseksi.

Juliste 4 €

1950-luvun työturvallisuusjuliste Outokummun kaivokselta

Juliste 4 €

1950-luvun työturvallisuusjuliste Outokummun kaivokselta

Postikortti. Ruokatauko kaivoksella. 1 €

Postikortin kuvassa ruokatauko maan alla Outokummun kaivoksella 1950-luvulla. Tuohon aikaan ainoa työ, missä naiset saattoivat maan alla työskennellä, oli ruoan jakelu miehille.

Outokumpu-yhtiön ruokaa työmiehille kutsuttiin kaivossopaksi. Eri työpäivinä yhtiö tarjosi miehille erilaisia sopparuokia, kuten perunasoppaa, riisivelliä ja hernekeittoa.

Juliste 4 €

1950-luvun työturvallisuusjuliste Outokummun kaivokselta

Avaimenperä, 4,50 €

Kromidiopsidikiviä, 1-3 €

Kromidiopsidi-näytekiviä. Kromidiopsidi on kidemäisenä maailmanlaajuisesti melko harvinaista, mutta Outokummun alueella sitä on runsaasti.

Design by: Juhana Venemies | Viimeksi päivitetty: 16. Tammikuuta, 2012.